Toimintakykyä kaiken ikää! 

Toimintaterapia & koira-avusteinen kuntoutus

ToimiJa Oy  | Lieto & Varsinais-Suomi


Ihmisen toimintakyky voi heiketä useasta syystä. Toimintaterapia ja koira-avusteinen kuntoutus tukevat, ylläpitävät ja kehittävät kuntoutujan omatoimisuutta ja mahdollistavat mielekkään ja merkityksellisen arjen.
OTA YHTEYTTÄ
Toimintaterapia

Tietoa toiminta­terapiasta


Toimintaterapiasta on erityisesti hyötyä tilanteissa, joissa toimintakyky on heikennyt esimerkiksi kehityksellisten häiriöiden, sairauksien, vammojen tai ikääntymisen seurauksena. Terapian aikana kuntoutujan toimintakykyä ja osallistumismahdollisuuksia vahvistetaan terapeuttisella toiminnalla ja ympäristöä muokkaamalla.


Toiminta valitaan aina asiakkaan mielenkiinnonkohteiden perusteella. Kuntoutus toteutetaan usein arkiympäristössä, kuten kotona, varhaiskasvatuksessa tai koulussa. Samalla huomioidaan myös lähiyhteisön vahvuudet osana kuntoutumista. Kanssani työskentelevät asiakkaat pääsevät hyötymään myös koira-avusteisen kuntoutuksen eduista. 

KYSY LISÄÄ

Tietoa koira-avusteisesta kuntouksesta


Koulutetun kasvatus- ja kuntoutuskoiran avulla voidaan toteuttaa erilaisia tehtäviä, jotka tukevat asiakkaan yksilöllisiä tavoitteita. Koira-avusteisen toimintaterapian avulla on mahdollista esimerkiksi vahvistaa asiakkaan sensomotorisia valmiuksia, nivelten liikeratoja, voimaa, tasapainoa ja aistisääntelyä.


Kuntoutuskoira tuo terapiaan motivaation lisäksi usein yllätyksellisyyttä, positiivisia kokemuksia ja keveyttä vaikeampiin harjoitteisiin. Esimerkiksi koiraa hoitaessa asiakas harjoittelee voimansäätelyä ja oppii sietämään koiran läheisyyttä ja kosketusta. Samalla toiminnoissa yhdistyvät muistitoiminnot, tarkkaavaisuus sekä kommunikointi.


Kasvatus- ja kuntoutuskoiranani toimii vuonna 2015 syntynyt labradorinnoutaja Bella. Vauhdikas ja positiivinen kuntoutuskumppani ottaa kaikki asiakkaat ilolla vastaan, ennakkoluulottomasti häntä heiluen. Bellan heikkoutena ovat pallot: hän pitää niistä niin paljon, että niiden käyttö on rajattu vain vapaa-ajalle. 

KYSY LISÄÄ
Kasvustus- ja kuntoutuskoira labradorinnoutaja Bella
Share by: